sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kämppä! Ja turistina Helsingissä.

Onnellinen helsinkiläinen

Viime viikonloppu meni aikas kivasti. Kävin Jyväskylässä ja mulle soitettiin lauantaina ja tarjottiin yksiöö. Maanantaina kävin sit kirjottaan soppariin nimen alle. Vuokrasopimus onneks alkaa vasta 15.5., eli mun ei tarvii olla kolmen kämpän loukussa kun puoli kuukautta, buujea!

Mittailut kämpässä meni vähän poskelleen näillä arkkitehdintaidoilla. Nyt en tiiä, miten sijottasin sänkyni huoneeseen. Miehekkeellä oli jo hyvä näkemys, miten astianpesukone (mun mielestä turhin kapine ikinä) ei jää käyttämättä: "Säilytä siellä sun käsityölehtiä!"
Forkkelitelineeseen sitten voikin laittaa puikkoja pystyyn.


Hauska yksityiskohta kämpässä on myös pesukoneen sijottaminen keittiöön. Täytyy myöntää, että tykkään tosta keittiöstä sen kaikkine pikku erikoisuuksineen. Ihanat puukaapit, suoraan IKEA:sta. Ja yhteensä 4,5m ikkunoita yhellä seinällä. Eka homma taitaa olla hankkia verhot, vaikka sälekaihtimetkin hoitaa hommansa varmasti.

Tuntuu vaan, että on kauheesti asioita hoidettavana ennen muuttoo. Sähkösopimus, nettisopimus, muuttoilmotus, pahvilaatikoiden hankkiminen, tavaroiden pakkaaminen ja turhien roinien viskaaminen jonnekin. Onneks muuttoapua riittää! Isoimmat tavarat saadaan kulkeen peräkärryllä ja autoilla, pienet hilut saa tuotua vaikka yksin autolla. Tiedän, että stressaan muutosta silti, vaikka tärkeimmät jutut on saatu jo sovittua.

Turistina Helsingissä

Tänä viikonloppuna oonkin sitten turisteillu Helsingissä, uudessa kotikaupungissani (tohon sanaan kestää tottua hetki). Tänään kävin Kattilahallin kirppiksellä Sörnäisissä. Jotenkin nurinkurisesti mua ei kiinnostanu kirppistavara ollenkaan, vaan pikemminkin myyjien vaatteet :D Oli ihan pakko pysähtyä kysymään yhdeltä myyjältä, mistä se oli ostanu upeet kenkänsä. Neosensilta. Eli ihanat, mutta tosi kalliit ;____; Todennäkösesti nää.

http://www.neosens.com/en/women/neo-s799-tinted-taupe-rococo.html

Ehkä joskus haksahdan tontyylisiin, kun mulla on 200€ ylimäärästä...

Kattilahallista tarttu siis mukaan vaan ideoita. Sen jälkeen suuntasin bussipysäkille, ja ajattelin jatkaa keskustaan bussilla. Onneks kuitenkin innostuin kävelemään bussia odotellessa seuraavalle bussipysäkille.

Maisemat alko näyttää tutuilta! Huomasin olevani Merihaan kulmilla. Tuli nostalginen olo, sillä just Hakaniemen Sokokselta ostin sukkalankaa ensimmäisiin kokonaisiin sukkiini, jotka neuloin.


Jossain tuolla Marli alotteli kirkkaanvihreitä sukkia viis vuotta sitten. Oli mukava maistella ajatusta siitä, miten tähän oli tultu. Merihaka on kuitenkin suhteellisen ensimmäisiä muistikuviani Helsingistä itsekoettuna, itsekäveltynä.

Nyt viis vuotta myöhemmin seisoskelen Merihaan nurkilla tyytyväisenä elämääni. Ja helsinkiläisenä. Betonilähiö tuntu viis vuotta sitten aika ahdistavalta ajatukselta. Nyt sitä kattoo eri vinkkelistä, kun tietää, että Helsingissä on monia muitakin paikkoja, joissa voi asua.


Toisaalta Hakaniemen torilta käveli hävyttömän nopeesti keskustaan. Matkalla kuitenkin haksahdin samaan vipuun, kuin joku kesä siskoni kanssa. Josko sitä oikasis nopsaan Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kautta? NOU. En taaskaan osannu sieltä ulos mitään järkevää kautta. Palasin omia jälkiäni takasin, mutta kiireettömästi, kuvaillen kaikkee mielenkiintosta. Oli upee päivä turistikuvata puutarhaa, sillä lähestyvät sadepilvet loi voimakkaan kontrastin vaaleelle kasvihuoneelle.


Keskustassa pyörähdin kaupoilla ja jotain pientä, mutta päivän suurin anti oli kyllä turisteilu uusissa paikoissa ^^