torstai 9. lokakuuta 2014

Jaloillaan näkee enemmän.

Havahduin ajatukseen kävellessäni tänään töistä kotiin. Hitaasti, kävellen näkee monia asioita, joita pyörällä kiitäessä ei huomaa. Kotiin vaeltaessa myös miettii asioita perinpohjin, jos malttaa olla ilman musiikkia.

Kolme varpusta pyöreän liikennemerkin päällä ja hiljaista pohdintaa elämän suunnasta. Sellasta pientä.

Ihan vakavasti, nykyään kaiken kiireen ja "kiireen" keskellä filosofoi aivan liian vähän. Viimekertaisesta postauksesta on aikaa, ja paljon on ehtinyt tapahtua. Tai vähän, miten sen nyt ottaa. Marli on painunu uurtamaan uraa varastolla. Kaikista yrityksistä huolimatta työnhakuuni vaatetusalalle vastataan jollakin näistä:

1. "Hei, haluutko tehdä meillä palkattoman harjottelun?"
2. "Meillä on pieni kaavoitusprojekti tuloillaan, haluutko tehdä sitä (esim.) kahden viikon ajan täyspäiväsesti?"
3. "Ei oo tarvetta palkata."

Mikään noista kolmesta ei kuullosta yhtä houkuttelevalta kuin kiinteet (kunnolliset) tulot varastolla. Huomaan urautuneeni, mutta esimerkiks palkattomaan harjotteluun ei hotsita lähtee, koska se ei takaa työpaikkaa. Tiedän, mukavuudenhalua.

Ja myös epävarmuutta siitä, mitä haluan tehdä työkseni. Tai oikeestaan: millasen työn haluan? Työhön kuuluu tehtävän lisäks kaikkee muutakin. Työkaverit, ilmapiiri, tuotteet, yritys, johtajat, järjestelmät... Jäykkiä sanoja vähemmän jäykille asioille. Varsinkin työilmapiirin vaikutuksen varastolla huomaa. Mulle ei oo sattunu yhtään läpimätää päivää, sillä isosta porukasta aina joku jaksaa hauskuttaa tai kannustaa. Lisäks työn vaihtuvuus (vaikka ompeluhommat osuu harvemmin kohalle), on iso lisä työn mielekkyyteen. Oon huomannu itestäni, että välillä aivoja pitää kiusata pienillä tai suuremmillakin haasteilla, jotta voi tuntee sen mahtavan osaamisen fiiliksen. Tänään fiilistä nosti, kun sain ison tilauksen tarkastettua ja loppupäivästä pakkauspöydän tyhjäks. Buujea!

Se on ainakin varmaa, että haluan tehdä konkreettista työtä, nähdä kätteni jäljet. Kaavoitus ei kaikissa tapauksissa oo yhtä konkreettista kuin vaikkapa pakkaus, mutta sitä haluaisin tällä hetkellä tehdä. Mallimestarin assistentti on unelma-ammattini tähän saumaan. Tiedän, etten osaa kaikkea, joten olis mahtavaa päästä näkemään miten toiset ammattilaiset hoitaa homman.

Tilanne ei oo kuitenkaan toivoton. Havahduin alkuviikosta miettimään, että elämää on vaikka kuinka jäljellä, joten kaiken kokeiluun on aikaa. En halua ajatella, että koulutukseni meni hukkaan, vaan että joskus löydän itteni kaavottamasta ammattilaisen ottein.

Siihen asti nautin asioista, joita mulla jo on. Ja kauniista syksystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti